Tellus tiedottaa 09/2018

Niin on saatu syksyn kurssit iloisesti tanssin merkeissä käyntiin ja on
aika tarkastella tulevia tapahtumia tälle kuulle ja kertoa huikeasta
kurssitarjouksesta, joten lue kirje loppuun asti.

1.      LASTEN TANSSIRYHMÄT

Muistutuksena vielä kaikille alle 18-vuotiaiden lasten vanhemmille, että
Tellus on ottanut lapsille tapaturmavakuutuksen, joka kattaa lapsen
tanssitunnit ja seuran järjestämat joulu- ja kevätjuhlat. Vakuutuksen
tarjoajana on OP vakuutus.

Tiistain ryhmät pidetään Point Collegen vanhassa rajennuksessa
Ylä-Näsissä. Tämä aiheutti hieman päänvaivaa ja sekaannusta, kun
Taidetehtaan viereen on rakenteilla koululle uudet tilat. Nykyinen tila
on seuramme käytössä tämän syyslukukauden ja kevään tiloja ollaan jo
kovaa vauhtia selvittämässä. Tästä tiedotetaan myöhemmin lisää.
Huomasimme myos ensimmäisellä kerralla, että koulun salin lattia oli
todella likainen ja tieto on viety jo koululle eteenpäin, joten
toivottavasti se on jo parempi ensi viikolla. Vanhemmilla on
mahdollisuus odottaa tuntien aikana aulassa, jossa on sohvaryhmä, mutta
tunneille menee vain lapset

Torstain Monninkylän ryhmäläisille tiedoksi, että lasten tunnit kestävät
50min ja opetusaikana koulun ovi pidetään kiinni, koska emme pysty
valvomaan kulkua. Joten omalle tunnille kannattaa tulla aikaisintaan 10
minuuttia ennen oman tunnin alkua

Laasten liikuntaleikkikoulussa järjestetään syksylle vain yksi ryhmä
keskiviikkoisin: 5-7 vuotiaat, mutta sinne voi tulla nuoremmatkin
kokeilemaan. 3-4V ryhmää ei perustettu vähäisen kysynnän vuoksi

2.      TELLUKSEN TANSSIKILPAILUT LA 15.9.2018

Seuran perinteikkäät kilpatanssin aluekilpailut järjestetään ensi viikon
lauantaina Porvoon Urheiluhallilla. Kisat alkavat kello 11.00 ja
loppuvat noin 16.30. Liput: lapset 5 euroa, aikuiset 10 euroa,
perhelippu (2+2) 20 euroa. Vielä otamme vastaan vapaaehtoisia
talkooporukkaan. Kisojen järjestelyt alkavat hallilla klo 08.00 ja
tehtäviä on esim. Koristelussa, salin järjestelyssä, kahviossa,
arpajaisissa yms. Otamme mielellämme vastaan leipomuksia kahvioon.
Mokkapalat on kestosuosikki. Apurit ja leipurit palkitaan vapaalipuilla
kisoihin sekä soppalounaalla ja pullakahveilla. Parikin tuntia on jo
isoksi avuksi, joten voit ilmoittautua info(at)tellus.fi tai
040-5657454/Saku

3.      KURSSITARJOUS

Tanssikisojen huumassa päätimme tarjota kaikille kurssilaisille
mahdollisuuden tuplata omat tanssitunnit naurettavan hyvään hintaan. Jos
osallistut jo jollekin syksyn kurssille, saat toisen vapaavalintaisen
kurssin itsellesi hintaan 20 euroa/kurssi. Esimerkki: jos olet
ilmoittautunut aikuisten Danceen, voit mennä mille tahansa toiselle
aikuisten tunnille ja maksat siitä vain 20 euroa. (normaalihinnat 70-110
euroa). Lasten kursseille pätee sama, jos haluat lapsesi tanssin lisäksi
vaikkapa liikuntaleikkikouluun. Huomaathan, että paikkoja on
rajoitetusti jäljellä ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä:
http://tellus.fi/ilmoittautuminen/ Tarjous on voimassa 16.9.2018 asti.
Myös lastenkurssien vanhemmat: teillä on mahdollisuus ostaa 16.9 asti
itsellenne tanssikurssi -50% listahinnasta.

Vauhdikasta kauden alkua

Toivottaa Telluksen väki!

Porvoon aluekilpailujen aikataulu 2018

Päivämäärä: 15.9.2018
Osoite: Porvoon Urheiluhalli, Laivurinpolku 3, 06100 Porvoo

KelloTap.Sarja LuokkaLajiKierrosParejaEriäTanssit
11:001Kilpailujen avaus ja toimihenkilöiden esittely
11:052Seniori 3Cvakiosemifinaali11 - 61v.t.w.f.q
3Seniori 3Bvakiosemifinaali8 - 61v.t.w.f.q
4NuorisoClatinfinaali21s.c.r.p.j
5YleinenEvakiofinaali51v.t.q
11:406Juniori 2C 10 Tvakiofinaali21v.t.w.f.q
7Seniori 3Cvakiofinaali61v.t.w.f.q
8Seniori 3Bvakiofinaali61v.t.w.f.q
12:109NuorisoCvakiofinaali21v.t.w.f.q
10YleinenElatinfinaali51s.c.j
11Juniori 2C 10 Tlatinfinaali21s.c.r.p.j
12:4012Tauko ja palkintojen jako Se3 C, Se3 B, Nu C, Yl E, Ju2 10T
13:0013Lapsi 2 + Jun 2Dvakiofinaali5 + 1 *1v.t.f.q
14Lapsi 2 + Jun 2Elatinfinaali1 + 1 *1s.c.j
15Seniori 2Cvakiofinaali51v.t.w.f.q
13:2516Seniori 3Clatinsemifinaali9 - 61s.c.r.p.j
17Seniori 3Blatinfinaali31s.c.r.p.j
18Lapsi 2 + Jun 2Dlatinfinaali5 + 1 *1s.c.r.j
13:5519Lapsi 2 + Jun 2Evakiofinaali1 + 1 *1v.t.q
20Seniori 2Clatinfinaali41s.c.r.p.j
21Seniori 3Clatinfinaali61s.c.r.p.j
14:2022Tauko ja palkunojen jako La2 D,Ju2 D,La2 E,Ju2 E,Se2 C,Se3 C,Se3 B
14:5023YleinenDvakiofinaali21v.t.f.q
24Seniori 2Bvakiofinaali31v.t.w.f.q
25Seniori 2Dlatinfinaali61s.c.r.j
15:1526Seniori 1B-Avakiofinaali31v.t.w.f.q
27YleinenBvakiofinaali21v.t.w.f.q
28YleinenDlatinfinaali21s.c.r.j
15:4529Seniori 2Blatinfinaali21s.c.r.p.j
30Seniori 2Dvakiofinaali61v.t.f.q
31Seniori 1 + Yl BB-Alatinfinaali3 + 1 *1s.c.r.p.j
16:1032Palkintojen jakoYl D,Se2 B,Se2 D, Se1 B-A, Yl B
16:2533Kilpailut ohi.
* Tanssitaan yhdessä / arvostellaan erikseen.

 

Telluksen aluekilpailuihin 2018 ilmoittautuneet parit

HUOM!
Luettelo päivitetty www-sivuillemme 13.9.2018 klo 22:00
Tämän jälkeen mahdollisesti listaan tulevia muutoksia ei enää julkaista verkkosivuilla.

NumeroLAPSI 2E
2Jimi Vistiaho - Alessandra MorozTanssiDans Kirkkonummi
LAPSI 2D
5Aleksi Kalli - Erika Saarinen Havestep Hamina
6Antti Ainoa - Aada VäisänenTanssiDans Kirkkonummi
7Seetri Kinnunen - Charlotta WikmanTanssiDans Kirkkonummi
8Alvar Sabogal - Ronja WikmanStar Helsinki
9Jimi Eskelinen - Veera LaaksoCavalier Järvenpää
JUNIORI 2E
12Leo Lehti - Elli JussilaTanssiDans Kirkkonummi
JUNIORI 2D
15Aarni Kinnunen - Aida TervonenTanssiDans Kirkkonummi
JUNIORI 2C 10T
18Eeli Ilvonen - Jenniina VirtanenCavalier Järvenpää
19Atte Lipsonen - Katariina KauppilaCavalier Järvenpää
NUORISO C VAKIOT
22Joona Pellinen - Teresa TuovinenTanssiSavo Kuopio
23Anton Leino - Assi RusiFregolina Kaarina
NUORICO C LATTARIT
22Joona Pellinen - Teresa TuovinenTanssiSavo Kuopio
23Anton Leino - Assi RusiFregolina Kaarina
YLEINEN E
27Jukka Pakkala  - Irina Moilanen Havestep Hamina
28Ville Korpivaara - Tiina SaikkoBlue&white Helsinki
29Raido Lill - Anna-Kaisa SutinenBDS Helsinki
31Mikko Kauppila - Roosa MursuDSC Oulu
32Antti Ahola-Huhta - Mirkka TarkkaNick's Dance Sport Lahti
YLEINEN D
33Juha Nurmi - Heli SirénVolta Helsinki
34Jani Viitanen - Annika NiemiSpiral Tampere
35Mikko Lehtinen ja Jonna-Julia HuttunenSpiral Tampere
36Jussi Virtanen - Siiri AhoTanssiDans Kirkkonummi
37Matus Kostal - Fiia YlitolvaSpiral Tampere
YLEINEN B VAKIOT
YLEINEN B LATTARIT
SENIORI 1 B-A VAKIOT
42Saku Väätänen - Katja VäätänenTellus Porvoo
44Matti Sorvoja - Eva ForsströmLockstep Lohja
SENIORI 1 B-A LATTARIT
42Saku Väätänen - Katja VäätänenTellus Porvoo
46Jari Sermiö - Jaana SavolainenBDS Helsinki
47Stefan Söderholm - Ulrika SöderholmTanssiDans Kirkkonummi
48Tommi Alatalo - Anna RyynänenBDS Helsinki
49Per-Erik Lönnqvist - Heli ViskariVakita Vantaa
SENIORI 2D VAKIOT
51Veli Riikonen - Sisko Riikonen Havestep Hamina
52Jari Pulkkinen - Hanna HämäläinenNick's Dance Sport Lahti
53Pentti Mylläri - Katja HanskiVolta Helsinki
54Heikki Virkkunen - Tarja KalimaStar Helsinki
55Harri Pykäläinen - Marja-Leena PykäläinenSaTsa Savonlinna
56Mikko Juuti - Joan GranqvistDanceClub Vantaa
57Heikki Koponen - Maia KorhonenBlue&white Helsinki
SENIORI 2D LATTARIT
51Veli Riikonen - Sisko Riikonen Havestep Hamina
52Jari Pulkkinen - Hanna HämäläinenNick's Dance Sport Lahti
53Pentti Mylläri - Katja HanskiVolta Helsinki
54Heikki Virkkunen - Tarja KalimaStar Helsinki
55Harri Pykäläinen - Marja-Leena PykäläinenSaTsa Savonlinna
56Mikko Juuti - Joan GranqvistDanceClub Vantaa
SENIORI 2C VAKIOT
60Jouko Virta - Minna-Marja JokinenTanssiklubi Riihimäki
61Pertti Sivenius - Tytti MartikainenSpiral Tampere
62Jorma Mattila - Kirsi HänninenVakita Vantaa
63Esa Pekkarinen- Marika KankkunenJ&V Kuopio
SENIORI 2C LATTARIT
61Pertti Sivenius - Tytti MartikainenSpiral Tampere
62Jorma Mattila - Kirsi HänninenVakita Vantaa
63Esa Pekkarinen- Marika KankkunenJ&V Kuopio
64Ari Rahila - Salla RahilaHabanera Espoo
SENIORI 2B VAKIOT
47Stefan Söderholm - Ulrika SöderholmTanssiDans Kirkkonummi
64Ari Rahila - Salla RahilaHabanera Espoo
66Rene Öunväärt - Anneli NömmikVakita Vantaa
SENIORI 2B LATTARIT
65Keijo Krapivin - Miia HelavaaraBlue&white Helsinki
66Rene Öunväärt - Anneli NömmikVakita Vantaa
SENIORI 3C VAKIOT
69Raine Haapa-alho - Maarit SöderholmBolero Turku
70Simo Pirhonen - Tarja KarvonenJokipata Joensuu
71Jouko Vesala - Riitta VesalaNick's Dance Sport Lahti
73Markku Ojala - Pirkko OjalaTeam Elite Tampere
74Tapani Mustonen - Eija PoutaBlue&white Helsinki
75Timo Koivumäki - Sirpa HuumoStar Helsinki
76Antti Liimatta - Seija Honkalampi SenioriCavalier Järvenpää
77Pasi Toivonen - Merja MäättänenSpiral Tampere
78Jari Moilanen - Taru Kallinen-MoilanenVakita Vantaa
79Jukka Vuolle - Marjo VuollePivotkerho Hämeenlinna
SENIORI 3C LATTARIT
69Raine Haapa-alho - Maarit SöderholmBolero Turku
70Simo Pirhonen - Tarja KarvonenJokipata Joensuu
74Tapani Mustonen - Eija PoutaBlue&white Helsinki
75Timo Koivumäki - Sirpa HuumoStar Helsinki
77Pasi Toivonen - Merja MäättänenSpiral Tampere
78Jari Moilanen - Taru Kallinen-MoilanenVakita Vantaa
79Jukka Vuolle - Marjo VuollePivotkerho Hämeenlinna
80Pekka Kaukonummi - Tarja LukkarinenCavalier Järvenpää
SENIORI 3B VAKIOT
81Lasse Nurminen - Jaana KaikkonenBolero Turku
82Anssi Kankare - Heidi KankareFregolina Kaarina
83Jarmo Sopanen - Riitta AirisniemiTanssiDans Kirkkonummi
84Markku Vinkanharju -  Sari LaurikkoBlue&white Helsinki
85Ahti Kotisaari - Mirja GröhnStar Helsinki
87Timo Savolainen - Eija MykkänenCavalier Järvenpää
88Taivo Lillo - Marina LilloTantsumeka Tallinna
SENIORI 3B LATTARIT
82Anssi Kankare - Heidi KankareFregolina Kaarina
85Ahti Kotisaari - Mirja GröhnStar Helsinki
87Timo Savolainen - Eija MykkänenCavalier Järvenpää

Tanssii Telluksen kanssa – ohjelma

VKO 35 Jutta: Valssi ja kehonhallinta

VKO 36 Saku: Fusku, Jive

VKO 37 Saku: Samba

VKO 38 Saku: Wieninvalssi, häävalssi

VKO 39 Heli ja Tarmo: Salsa

VKO 40 Heli ja Tarmo: Salsa

VKO 41 Heli ja Tarmo: Cha cha

VKO 42 Ei opetusta

VKO 43 Heli ja Tarmo: Cha cha

VKO 44 Jutta: Tango ja kehonhallinta

VKO 45 Anna: Lavatango

VKO 46 Anna: Lavatango

VKO 47 Jutta: Foxtrot ja kehonhallinta

VKO 48 Anna: Rumba

Vko 49 Anna: Rumba

Tukea Telluksen lasten ja nuorten toimintaan

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, osana lasten ja nuorten paikallista harrastustoiminnan tukemista, on myöntänyt Tellukselle tukea tulevalle lukuvuodelle 2018-2019. Tuki on tarkoitettu 7-18-vuotiaiden lasten harrastuksen tukeen. Tuen avulla Tellus pystyy tarjoamaan lapsille laadukasta tanssinopetusta ammattitaitoisten valmentajien johdolla todella mieluisilla kurssihinnoilla.
Seuramme on sopinut myös sponsorisopimuksen Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslagin kanssa tulevalle lukuvuodelle. Tuki suunnataan vuorostaan lasten kursseille ikävälillä 3-6- vuotiaat. Näin voimme olla osaltamme tukemassa ja innostamassa kaikkia lapsia ja nuoria ikään ja sukupuoleen katsomatta tanssi- ja musiikkiliikunnan pariin.
Tanssin merkeissä tavataan syyskuussa!!